1/25/2014

Tallipäivä- Kuvapostaus

Tässä se tulee:
Kuvapostaus Tallipäivästäni keppihevosten kanssa!
Päivä alkoi niin, että laitoin Piratalle sen lännenratsastussuitset ja lähdin ulos kentälle. Luvassa oli lännenratsastustunti, joka kattaisi vähän useampiakin lännenratsastuslajeja.

 Alkuun kuva, jossa näkyy Piratan lännensuitset ja ohjat. :)

 Alussa mentiin käyntiä, tehtiin pysähdyksiä ja peruutuksia, sekä ympyröitä.

 Laukkaa, tein myös laukanvaihtoja ja Rundown, jonka jälkeen liukupysähdys ja sen jälkeen Rollback. (Rundown on "nopeutus" ennen liukupysähdystä, ja Rollback on liukupysähdyksen jälkeen tehtävä 180asteen käännös)

 Puomin ylittämistä Sidepassissa, eli ns. "sivuttain". Teimme myös sidepassia ilman puomia. Pohkeenväistöäkin mentiin "siksakkina" (uralla, väistö pois uralta ja takaisin uralle ja taas väistö pois uralta)  

 Lopussa harjoiteltiin Ranch Trailia vähän "suurimuotoisemmasti", vedettiin tuota ns. puomia perässä niin suoralla "uralla" kuin ympyröillä.

 Seuraavana oli vuorossa varusteiden tekoa. Tein tuollaisesta harmaasta nylon-nauhasta Hurmurille rintaremmin. (anteeksi väärinpäin oleva kuva)

 Tuossa rintaremmi Hurmurin päällä.

 Ja sitten vuorossa ratsastusta... tai no, miksiköhän sitä voisi kutsua:

 Oksa! :D Hurmuri ryntäilee aina oksien ja varsinkin aurauskeppien luo, ja joko syö ne tai esittää niille olevansa niiden uusi paras ystävä...

 Ja sitten puu...

 Alastulo pukista, ja oivallus: taisi olla virhe laittaa nuo turparemmittömät D-kuolaimelliset suitset...

 Toinen pukki

 Onnistui se ratsastaminen sitten lopussa jotakuinkin, mutta vain hetken. 

 Niin, tuo Hurmurihan on uusi tulokas tallilleni. Se ei ole oma tekeleeni, vaan ostin sen varusteineen päivineen. ;)

 Viimmeinen, jolla ratsastin oli Josefiina. Menin sillä puomeja ja 30-40cm estettä.

 Puomin ylitys :D

 Hyppy 40cm esteellä kauniissa asennossa XD

 Alastulo 30cm esteellä

 Ja päivän viimeiseksi keppiheppailuksi jää tuo riimun tekeminen. Tein Pojulle mustan nylonriimun ja tarrakiinnitteisen karvapehmusteen niskaan, aion kyllä tehdä toisenkin pehmusteen turvalle, sitten kun jaksaa. :D

 No jopas :-o Sehän loistaa, blogger sai tuon pojun ympärystän hehkumaan x)

Siinä nytten tämän päivän keppiheppailut, toivottavasti tykkäsitte! ;)
Aika  ilmerikas päivä, ihan hulluja ilmeitä mulla noissa kuvissa xD

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti