8/06/2017

Kukkaloistoa ja keppihevosia

Ai kauhea, miten kiireinen voi ihminen olla. Käytiin heinäkuun alussa (13. päivä) mumman ja paapan kesämökillä kuvaamassa heppoja. Kuvista ehdin osan muokata jo samaisena päivänä, mutta julkaisuun asti ne eivät vielä riittäneet. Nyt tyylikkäästi melkein kuukauden jälkeen kun on vihdoin saatu leirihässäkät virallisesti päätökseen ja kesäreissut tehtyä, ehdin vihdoin istahtaa hetkeksi koneen ääreen ja julkaista nämä kuvat.

Nadia
1.

2.

3.

4.

Kuvauspaikkana oli tosiaan mumman ja paapan kesämökin pihapiiri. Kyseinen kesämökki sijaitsee (tietä pitkin) 2km päässä kodistani. Heppoja otin useamman mukaan, joten mentiin mun autolla paikalle. Mukana oli pikkuveli pitämässä heppoja, muita kun ei ollut kotona. :'D Tuolta pihapiiristä olisi löytynyt vielä ties kuinka monta hyvää kuvauspaikkaa. Sateen lähestyessä ei kuitenkaan voitu jäädä pidemmäksi aikaa kuvaamaan. Täytynee joskus tulevaisuudessa mennä uudelleen tuonne kuvaamaan, on meinaan sen verran kivoja paikkoja ja kukkia! :)

Poju
5.

6.

Dust
7.

8.

9.

Hepoista meillä oli mukana uusi heppa Nadia, Poju, Dust, Tiikeri ja Tuikku. Toisaalta olisin halunnut ottaa kaikki tallin hevoset kuvattaviksi, mutta riittihän näissäkin kuvattavaa yhdeksi kerraksi. :)

Tiikeri
10.

11.

Tämänkaltainen kuvausreissu oli haaveissa toteuttaa jonnekin kauemmas jo kesäkuulla. Se kuitenkin jäi toteuttamatta. Syksymmällä voisin mahdollisesti viimeinkin toteuttaa sen (jonnekin kauemmas kuin 2km päähän). Nyt kun on oma auto niin pääsee helpommin liikkumaan ja kuljettamaan heppoja. :D 

Tuikku
12.

13.

14.

15.

16.

Mitäs tykkäsitte tälläisistä kuvista? :) Kommentoi alle lempparisi!

11 kommenttia:

  1. Anonyymi8/07/2017

    Vau, kaikki kuvat on niin hienoja! Mutta jos on pakko päättää 6, 9 ja 16 olivat lempparini. Miten osaat ottaa noin hyviä kuvia? ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia :3 Kai sitä harjoittelemalla oppii :D

      Poista
  2. Anonyymi8/07/2017

    Nää kuvat on tosi hienoi, otat tosi hyvii kuvii mut mun lempparit on varmaan näistä 1,11 ja 16 :D.
    -Kht Toiveuni

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia<3 6,9 ja 16 on minun lempparit! :))

    VastaaPoista
  4. Niin ja 11 on kans tosi kiva! :)

    VastaaPoista
  5. Anonyymi8/09/2017

    mitä kameraa käytät? 3 on mun lemppari

    VastaaPoista
  6. Anonyymi8/09/2017

    vou 1 2 3 11 12 13 14 15 16 mu lemparit

    Jonna

    VastaaPoista
  7. Anonyymi8/12/2017

    Kaikki on hienoja ja hyvin kuvattuja!<3 Lempparia ei ole kun kaikki on vaan niin ihania:3

    VastaaPoista